maanantai 14. helmikuuta 2011

PuB 2 - Wecan (14.2.2011) -otteluraportti

Sarjakärki muussasi PuB:n kakkosen


PuB 2 - Wecan


55-63 (24-36)


Nuoruuden villi kiihko kohtasi kypsäksi varttuneen viisauden. 


PuB 2 isännöi Ojoisten koulun kotipölyluolassaan D-lohkon kärkijoukkiota, kauniaislaista Wecania. Syyspuoliskon kohtaaminen päättyi PuB:n 11 pisteen tappioon. Tässä toisessa ottelussa yhdeksän joukkueen lohkonsa kuudennella pykälällä majaileva PuB 2 oli niin ikään muutaman askeleen verran perässä. Jo neljän pisteen päässä käytiin, mutta aina tuo valkopaitainen sarjakärki vain jaksoi kammeta siihen muutaman irtiottopointsin lisää. Vain yhden tappion rasittama Wecan pelasi maltillisesti ja ikiaikaisella rutiinilla siinä missä PuB sortui liian moneen helaheittoon ja syöttömöhläykseen.

Ottelu ratkesi viimeistelypuolella. Wecanin äijät nostelivat helpot kaksipisteiset verkon perille, kun PuB:n yritelmät osuivat hieman sinnepäin. Ottelu oli siltikin sekä jännittävä että viihdyttävä. Kumpikaan joukkue ei sortunut aivopieruihin, joten Pekka Saroksella ja Pauli Suomisella oli kotiinviemisinään pelkästään mukavia ajatuksia auringonpaisteesta, kimaltelevista hangista ja kupillisesta kuumaa kaakaota.

I
Avausviisikko Lasse Vuorinen, Heikki Niemi, Xavier Turcios, Jani Postareff ja Juuso Fagerlund aloitti pirteähkösti (jos paria ensimmäistä kolmosyritystä ei oteta lukuun - ne eivät koskaan saavuttaneet korirautaa). Täysi katsomo (kahdeksan ihmistä punaisella kahdeksalle mitoitetulla jatkopenkillä) oli - pari Postareffin heitontorjuntaa nähtyään - sitä mieltä, että tästähän saattaisi tulla yllätysvoitto. Wecan kuitenkin juoksi nättejä nopeita yhden toisensa perään, ja tilanteessa 7-13 PuB:n pelaajavalmentaja Petu Mattila komensi joukkonsa aikalisälle. Jakson loppua kohden saatiin hieman kirittyä, ja ensimmäinen kymmenminuuttinen päättyi aivan muikeisiin 10-13-lukemiin.

II

Hese avasi tämän toisen neljänneksen toisella helallaan, mutta kuittasi asian pian kaksipisteisellään. Kauniaislaissentterit heräsivät nostelemaan pojoja siinä määrin, että jo hyvinkin pian alkuvihellyksestä PuB pyysi toisen aikalisänsä. Tältä pikkutauolta palasi ilahduttavissa merkeissä Xavier Turcios, joka nosti kaksi pelitilannekoria peräjälkeen, ja ottipa vielä seuraavassa tilanteessa tärkeän puolustuspään levypallonkin. Jakson kohokohta oli kuitenkin SP "Silkinpehmee" Hakamäen hyökkäysalueen oikealta puoliskolta suoritettu sky hook -heitto, joka upposi iloisesti häneen ja antoi heittäjälleen vielä ns. and one -vaparinkin kaupantekijäisiksi. Tuo vapari jäi sitten kuitenkin tyydyttymättömäksi. Ennen puoliaikavihellystä ehti Juuso Fagerlundkin avata pistetilinsä, mutta loppuminuutit olivatkin sitten Wecanin poikien heiniä: hämeenlinnalaisittain synkeät hetket puhallettiin poikki tilanteessa 24-36.

III

Jani Postareff päätti ottaa sarjakärjen kiinni - nakutteli kahdeksan pistettä. Hese Niemi niin ikään - Hesen ranteesta irtosi viisi. Takaa-ajo julistettiin alkaneeksi. Kolmannen jakson päätteeksi tilanne oli kelvollinen 40-47.

IV

PuB täytti joukkuevirheensä kolmessa minuutissa. Silti: tilanteessa 50-55 käytiin. Loppuhetkillä alkoi väsy painaa hämeenlinnalaisia. SP pani helan (näitä heloja tuli koko joukkueelle ottelussa muutama liikaa - olisipa niistä edes pari uponnut syvälle häneen), Wecan onnistui kaikessa mitä yritti, Mattila otti aikalisän ja Postareff upotti kolmosen koritelineen tukirakenteiden kautta sisään. Koria ei hyväksytty. Se oli hauska heitto. Siitä jäi hyvä mieli. Herrasmiesjoukkueiden kohtaamisesta jää aina hyvä mieli. Sellainen ystävänpäivämieli. Niin nytkin. Wecan vei matsin kahdeksalla pisteellä ja ansaitsi voittonsa, koska juuri kahdeksan pisteen verran se oli tänään parempi. Vuorinen ja Postareff tekivät 15 pistettä mieheen, Hese Niemi 12. Xavier Turcios onnistui kuuden pisteen edestä, ja muutkin pelasivat ihan let's go.