lauantai 19. tammikuuta 2013

Sarjakärki Kelohonka kaatui Antti Kaivosen kolmosilla


Punaportin Blues
vs.
Kelohonka

92-89 ja.
(36-36
(77-77)



PuB:n ykkösjoukkueen kotiotteluvuosi 2013 käynnistyi Hämeenkaaressa matsilla espoolaista sarjakärkeä Kelohonkaa vastaan. Kymmenen voiton ja kahden tappion jengi tuli ja haki vieraskaksipisteisensä pois PuB:lta, jota tällä hetkellä uhkaa karmeista peikoista karmein - suoran putoamisen mörököllimys.

Ensimmäinen kymmenminuuttinen (21-21) oli yllättävänkin tasainen. Tai ei ehkä sittenkään, sillä PuB on parhaimmillaan eri kova kotijoukkue, joka kykenee voittamaan minkä M2D-poppoon hyvänsä. Jakso rymisteltiin fyysillisesti, virheitä tuli aimo läjä, korejakin jonkin verran. Kotijoukkueen parasta esitteli Lassi Utrio, joka osui jaksolla 10 pojon edestä - vierasjoukkueesta erottui #7, Jesper Blomster, joka poikkeili kotijoukkueen korilla nostelemassa kolme kippoa. PuB:n aloitusviisikkona hääräili Kilpinen-Lehtola-Laitinen-Utrio-HammerTime ja aloitusmusiikkina kuultiin mm. Asan ja T.I:n tuotantoa.

Toisella jaksolla PuB käväisi ensi kerran johdossa - Ville Reposen kolmosella (28-25). Rikkonainen oli tämäkin jakso; tuomariparin Kylkilahti-Hiltunen pilli soi jatkuvasti. Tällä neljänneksellä molempien joukkueiden korintekohomma tyrehtyi, ja puoliajalle poistuttiin tilanteessa 36-36.

Kolmas neljännes alkoi tiedotusasialla. Tuomari Hiltunen varoitti molempia joukkueita puhkomasta toistensa silmiä heitontorjuntatilanteissa - mikäli sormet kohtaavat silmän, on luvassa tekninen virhe. Molemmat joukkueet nyökkäsivät ymmärryksen merkiksi. Sitten olikin jo aika keskusteluttaa katsomoon tiensä löytänyttä PuB-fania Mika Halttusta, joka vastasi kysymykseeni "Onko kotiyllätystä ilmassa?" näin: "No jos nää (PuB) tällä tavalla jaksaa taistella, niin on." Erityisesti Miikka Kilpinen ja Antti Kaivonen tuntuivat nyt löytäneen toisensa: parivaljakolta nähtiin useita ajatuksenlukuja, joista valitettavasti syntyi vain yksi kori, alley oop -tyyppinen, pelin komein. Silti, tällä jaksolla vihreäpaitainen sarjakärki tuntui olevan jatkuvasti yhden viiva kaksi koria kotijoukkuetta edellä - kaiken maailman rautapomputkin upposivat lopulta korisukkaan kaikkia fysiikan ja todennäköisyyden lakeja uhmaten. Ari Lehtola toi PuB:n ensin kahdella vaparillaan pisteen päähän ja sitten vapaalla korillekarkauksellaan johtoon 48-47. Kotiyllätyksen ihana mahdollisuus tuntui väreilynä Kaaren ilmakehässä... Sitä koetti kaikin keinoin estää espoolaisten iso muussaaja (#10) Heikki Zitting, jonka avut olivat Kelohongalle tarpeen kentän molemmissa päädyissä. Zittingin taisteluesimerkki herätti espoolaisjengin jakson lopussa, ja nyt se alkoi onnistua siinä missä PuB ei: kaukoheittopelissä. Äkkiseltään tilanne oli 51-58, ja tuomarille mussuttamisestakin jouduttiin kotijoukkueen edustajaa puhuttamaan... Näytti kehnolta nyt, mustalta hetkeltä, kuten toisinaan tavataan sanoa. Eikä siinä vielä kaikki. Utrion nollakulman perussetti torjuttiin - ja ahdistusta lisättiin espoolaiskaksipisteisellä. Jakso päätettiin lukemissa 54-63. "Pääsi vähän repsahtamaan", sanoi Hämäläisen Kalevi, kun maitoa ostamaan lähti ja kuukauden päästä vaimon luo kaikkensa menettäneenä mateli.

Päätöskympillä PuB kuroi taas. Antti Kaivosen läpi ottelun jatkunut mahtipeli toi kotijoukkueen jo tilanteeseen 62-65, ja taas kaikki oli mahdollista! Kaivosen vaparit onnistuivat, samoin HammerTimen ruokinta korin alle... Tilanteessa 65-65 kelpasi viettää vierailijan ottamaa aikalisää, jonka jälkeisessä tilanteessa Mi$u Kilpinen vei kotijoukkueen 67-65-johtoon.

Peliaikaa on nyt jäljellä viisi minuuttia. PuB johtaa kahdella pisteellä.

Ville Reposen syötöt harhailevat. Kelohonka tekee aloitteen - mokaa.

Eetu Koivuniemi käy himomuussaamassa ensimmäisen korinsa. 69-65.

Kelohonka missaa kaksi vapaaheittoaan, PuB kaksi kolmosyritystään.

Yksi honkalainen saa viidennen virheensä ja poistuu loitommalle.

Antti Kaivonen missaa molemmat vaparinsa. Tilanne yhä 69-65.

Pelikellossa 3,5 minuuttia. Hongan #9 nostaa korin ja saa vaparin päälle.

Vapari osuu hänekseensä, ja yhtäkkiä vihreäpaitaiset ovat jo pinnan päässä.

Antti Kaivonen ajaa röyhkeästi Zittingin ohi ja vie PuB:n johtoon 71-68.

Lehtola rikkoo korin alla ja vaparoi Hongan nuorisoedustajan (#41): 1 osuma.

Hongan ysi juoksee nätin nopean, josta saa palkkioksi kaksipisteisen: 71-71.

Peliaikaa on nyt jäljellä 1.45. Aikalisä. Kotiyllätysmahdollisuus on ilmassa...

Jesper Blomster viskaa kolmosensa ohi, Kaivonen poimii levarin, saa vaparit.

Kaivonen osuu toisen kahdesta vaparistaan, nyt PuB johtaa pisteellä.

Zitting himomuussaa vapaan kakkosen korin alta sisään: 72-73.

40 sekuntia peliaikaa jäljellä. Vihreä ysi vaparoi Utrion. Molemmat sisään.

MVP Jesper Blomster paukuttaa kolmosen koriin! 74-76. PuB:n aikalisä.

Pelikellossa on aikaa jäljellä 22,5 sekuntia. Kelohonka johtaa pisteellä.

Kävi miten kävi, kotijoukkueen MVP on Kaivonen. Yleisö pidättää henkeä.

Utrio heittää vaikeasta paikasta (tutusta nollakulmasta) takarautaan.

HammerTime saa viidennen virheensä. Seitsemän sekuntia aikaa.

MVP Blomster on vapaaheittoviivalla. Heitetään kaksi kertaa. 74-76.

74-77.

Kaivosen viimeisen sekunnin kolmonen: 77-77. Buzzer beateriksi kutsutaan.

JATKOAIKA

"Koko rahan edestä", sanoo Halttunen katsomosta.

Vihreä ysi on taas vapaaheittoviivalla. Hän osuu toisen kahdesta.

Kilpinen käy nakkaamassa nätin kakkosen, johon Blomster vastaa kolmosella.

Kilpinen käväisee viemässä puolustajansa kebabkioskille, nostaa kakkosen.

Vihreä ysi kuittaa käyttämällä PuB:n äijiä pujottelukeppeinä - 2 p.

Eetu heittää vapariviivalta toisen sisään ja tuo PuB:n pisteen päähän.

Eetun kolmonen ei löydä osoitetta, vihreä 34 löytää kakkosen.

Eetu ottaa hyökkääjän virheen, mutta Utrio kuittaa kakkosella. 84-85.

Utriota puolustetaan nyt kahdella miehellä. Ei auta. Kaksi pistettä sukkana.

Misu Kilpinen riistää Zittingin aloittaman hataran kelohonkalaishyökkäyksen.

Ari heittää yhden vaparin kahdesta sisuksiinsansa. Minuutti peliaikaa. 87-85.

Vihreä Blomster heittää yhden vaparin kahdesta sisuksiinsansa.

Kaivonen missaa haamukolmosensa - mutta riistää! 87-86. PuB:ia rikotaan.

Ari Lehtola kasvattaa johtoa vapareillaan. Molemmat sisään. 89-86.

Peliaikaa on nyt jäljellä 22 sekuntia. PuB johtaa kolmella pisteellä.

Vihreä ysi nostaa kakkosen and one -tyyliin. 89-88 ja yksi vapari vielä.

Se osuu. 89-89.

Vihreä ysi on Panu Vierto. Uusi MVP on nyt nimetty.

PuB:n ratkaisijat ovat olleet Kaivonen ja Lehtola (co-MVP).

Kaivonen osuu viimeisen sekunnin kolmosensa. 92-89. No more co-MVP.

Normi-iltapäivä Kaaressa. "Mää lähären Tampereelle!", ilakoi Kaivonen.

Pisteet: Kaivonen 21, Utrio 21, Kilpinen 15, Lehtola 9, Reponen 9, Janne Hamari (HammerTime) 8, Joni Laitinen 6, Eetu Koivuniemi 3, Hese Niemi ja Miika Koskinen 0.