tiistai 8. lokakuuta 2013

Punaportin Blues himomusersi TomPo:n Hämeenkaaressa




PuB-TomPo

95-58 
(52-32)



 

Oli kotivoiton aika. Sen seikan sai tuta TomPo Stadista.

Punaportin Bluesin edustusjoukkue nappasi kauden toisen voittonsa kotiottelusta helsinkiläistä TomPo:a vastaan. Kaukoheittoja vuolaasti viljellyt vierailija taipui tuloksella 95–58.

PuB avasi pitkällä ja väkevällä viisikolla Timo Teivaanmäki – Miikka Kilpinen – Eetu Koivuniemi – Ari Lehtola – Joe Nurmio. Hetken kuluttua tilanne oli 9–0 kotijoukkueelle.

Erityisesti paluun peliparketeille tehnyt sentteri Teivaanmäki tehtaili koreja kuin nuori kolli. Pian alkoi helsinkiläisporukkakin osua kaaren takaa tarvittavalla tarkkuudella, mutta tasoihin asti se ei ensi jaksolla päässyt, sillä PuB:n Lehtola innostui korinteosta, ja pienelle tauolle poistuttiin hämeenlinnalaisittain mukavassa johtoasemassa 25–17.

Toisen jakson alussa nähtiin kaksi perättäistä koria PuB:n tuoreimmalta vahvistukselta, debyyttiottelunsa Hämeenkaaressa pelanneelta lahtelaistaustaiselta Leo Oksaselta. Pelimies on saanut joukkueen juonesta kiinni vikkelästi. Oksasen esimerkki herätti koko PuB:n, ja puoliaikatulokseksi kirjattiin, Teivaanmäen viimeisen sekunnin puolen kentän kolmosella, reipas 52–32.

Ottelun jälkimmäinen puolisko ei horjuttanut voimasuhteita. TomPo-nuoriso väsyi, mutta PuB:n leveä rintama vain jatkoi korityöstöä. Ottelun murskatuloksen sinetöi Eetu Koivuniemi viimeisen sekunnin kolmipisteisellään.

Pistemiehet: Teivaanmäki 21, Lehtola 20, Kilpinen 15, Nurmio 12, Oksanen 9, Koivuniemi 8, Ville Reponen 6, Matias Suonpää 2 ja Igor Jacovic 2.

"Timohan vetää nuoruuden innolla!"
(Esa Reponen Timo Teivaanmäestä)