sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Punaportin Blues otti Supereilta käkättimeen Kisahallissa

Kuvituskuva Karkkilasta. Ei liity tapaukseen.



Superit - PuB

75-64 (39-36)











Punaportin Blues matkusti Helsingin Kisahalliin ottamaan mittaa Supereista, jonka voitto-tappio-sarakkeessa seisoivat PuB:n lailla numeraalit yksi ja yksi. Tasaista ottelua sopi aavistella ja ounastella - ja tasainenhan siitä tulikin.

Kahdeksanmiehisenä matkannut hämäläisjoukkio vei avauskymmenminuuttisen lukemin 20–16. Kone alkoi kuitenkin yskiä: kaukoheittojen ja vapareiden osumatarkkuus muuttui kehnonlaiseksi, ja Superit puolestaan sai kotikoreihinsa sihdin kohdalleen. PuB:n ensimmäistä puoliaikaa värittivät aina ei-toivotut tuomareille urputtamiset ja henkilökohtaiset turhautumiset. Tervetulleelle tauolle siirryttiin kotijoukkueen johtaessa niukasti 39–36.

Pitkällä paussilla pukukopissa PuB:n valmentaja Harri Tuomi koetti valaa joukkueeseensa positiivista mieltä ja uskoa omaan ratkaisuvoimaan, mutta tähän otteluun ei ollut poppakonsteja – eikä löytynyt kadonnutta peli-iloakaan. Koko joukkue lukuun ottamatta Joe Nurmiota ja Lassi Utriota oli tukkoinen. Paikkapuolustukseen siirtyminen toimi ajoittain, mutta siitäkään ei ollut pysäyttämään Supereita, joka on laadukas ryhmä vanhoja tähtiä ja nuoria nälkäisiä pelureita.

PuB:n pistemiehet: Lassi Utrio 22, Joe Nurmio 21, Ari Lehtola 9, Eetu Koivuniemi 6, Ville Reponen 3, Miikka Kilpinen 3, Matias Suonpää 0 ja Igor Jacovic 0.

PuB pelaa helsinkiläistä TomPo:a vastaan Hämeenkaaressa tiistaina klo 20. Otteluun on vapaa pääsy.